maanantai 15. maaliskuuta 2010

Juustopäärynäkupit


Tein tovi sitten ensimmäistä kertaa suolaisia piirakoita muffinssivuokapellillä ja ihastuinkin noihin pieniin "piirakkakuppeihin". Onhan se toki hieman työläämpi painella taikina jokaiseen vuokakoloon yksittäin, mutta mielestäni on sen vaivan väärti, sen verran hauskoja tarjottavia nämä ovat. Tämä ohje löytyi vanhasta Kotivinkistä, 8/06. Ohjeen mukaan tästä tulisi n.30 kuppia, mutta itse laitoin taikinaa vähän reilummin per vuokakolo, joten itse sain sen parisenkymmentä kuppia.

Taikina:
6dl vehnäjauhoja
250g voita tai margariinia
1 tl suolaa
0,5 dl kylmää vettä

Täyte:
4 munaa (ohjeessa oli 5)
2 dl ruokakermaa
1 dl vettä (ohjeessa oli 2)
1 pala aurajuustoa ( esim noin puolet Aurasta)
3 dl juustoraastetta
1 tl suolaa
2 päärynää ( käytin 2 säilyketölkkiä)

Sekoita pehmeä rasva vehnäjauhoihin, lisää suola. Lisää vettä ja sekoita taikinaksi, mutta vältä turhaa vaivaamista. Nosta taikina hetkeksi kylmään jähmettymään. Jaa taikina vuokiin ja painele sitä myös vuoan reunalle. Vatkaa munat kevyesti, lisää ruokakerma, vesi, murusteltu Aura, juustoraaste ja suola. Kuori ja paloittele päärynät. Laita päärynäpaloja taikinakuppien pohjalle ja kaada täytettä päälle. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Kookossuukot

Uusimmassa MeNaisissa oli kivalta vaikuttava herkkuohje, nimittäin Kookossuukot. Tämä ohje on myös gluteeniton. Itse kyllä ihastuin näihin, olivat todella herkullisia!

Keksitaikina:
2 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl sulatettua rasvaa
5 dl kookoshiutaleita

Täyte:
100g valkosuklaata
1/2 dl kuohukermaa

Vatkaa munat ja sokeri tukevaksi vaahdoksi. Lisää rasvasula ja kookoshiutaleet. Jaa taikina noin puolen ruokalusikan kokoisiksi keoiksi pellille. Keot saavat olla melko lähekkäin toisiaan, sillä taikina leviää vain vähän. Paista 175 asteessa noin 12 minuuttia, kunnes keksit saavat vähän väriä. ( Minulla osa kekseistä oli ehkä vähän liian pitkään uunissa, sillä osasta tuli aika tummahkoja)

Anna suukkokeksien jäähtyä pellillä ennen kuin irrotat ne. Pilko sillä välin suklaa ja sulata se kerman kanssa joko mikrossa tai vesihauteessa. Anna suklaakermaseoksen hieman jähmettyä, ennen kuin levität sitä keksien väliin. Laita jääkaappiin toviksi jähmettymään.