Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jauheliharuoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jauheliharuoat. Näytä kaikki tekstit
torstai 3. helmikuuta 2011
Aurinkoinen jauhelihaperunavuoka
n. 700-800g perunoita
400 g jauhelihaa ( & mausteita oman maun mukaan)
200 g maissia
3-3.5dl ruokakermaa
1/2 pkt Koskenlaskija-palaa
1 tl suolaa
n. 1 dl juustoraastetta
Ruskista jauheliha ja mausta reilusti makusi mukaan. Pese ja kuori perunat ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi. Laita uunivuokaan ensin kerros perunaviipaleita, sitten jauhelihaa ja sitten maissia ja taas seuraava kerros samalla tavalla. Pilko Koskenlaskijajuusto pieniksi paloiksi ja sekoita ruokakerman joukkoon, kaada seos lopuksi vuoan päälle. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia ja sekoita vuokaa hieman, lisää juustoraaste päälle ja jatka paistamista vielä noin 20 minuuttia. Kannattaa kokeilla vielä ennen uunista ottoa haarukalla kypsyyttä, että perunaviipaleet ovat varmasti pehmeitä. Kermaa voi lisätä kesken paiston jos tuntuu, että vuoka alkaa kuivahtaa. Vuoan voi myös kypsentää matalammalla lämmöllä esimerkiksi 170 asteessa, ja tuolloin paistoaika pitenee, mutta sopii hyvin esim jos haluaa laittaa vuoan rauhassa kypsymään pariksi tunniksi uuniin esim ulkoilun ajaksi.
Jauhelihamaksapihvit
2,5 dl ruokakermaa
1,5 dl korppujauhoja
1 iso punasipuli
1 tl suolaa
1 tl aromisuolaa
1 tl meiramia
1 tl paprikaa
Mustapippuria rouheena
2 isoa perunaa
300 g jauhettua maksaa
400g nauta-sikajauhelihaa
1 muna
Laita korppujauhot toviksi ruokakerman sekaan turpoamaan. Pilko punasipuli pieniksi kuutioiksi. Sekoita jauheliha ja maksa ruokakerman sekaan, lisää muna ja mausteet. Kuori perunat ja raasta ohueksi raasteeksi, lisää taikinaan. Pihvit voi paistaa joko leivinpaperin päällä pannulla uunissa kuten jauhelihapihvit, tai sitten paistinpannulla ja laittaa vaikka vielä toviksi uunivuokaan kypsymään loppuun asti. Tästä taikinamäärästä tulee iso annos pihvejä joten näitä voi hyvin pakastaakin! Meillä lapset myös tykkäävät näistä, kun eivät maistu liian voimakkaasti maksalle jauhelihan myötä.
tiistai 25. tammikuuta 2011
Täytetyt paprikat
Olen varmaan pari vuotta aikonut aina tehdä täytettyä uunipaprikoita ja vihdoin sain sitten kokeiltua! Salaisuus lienee maukkaassa täytteessä ja siinä, että paprika ehtii hyvin pehmetä uunissa. Tällaisen täytteen tein koverrettujen paprikoiden sisälle:
Täyte
400g jauhelihaa (kunnolla mausteita! Laitoin itse suolaa, pippuria, valkosipulia ja savustettua paprikajauhetta)
1/3 pakettia Aurajuustoa
1 punasipuli
Reilu desi paksua turkkilaista jogurttia
1dl viipaloituja herkkusieniä
Päälle
Juustoraastetta
Pilko ja ruskista punasipuli yhdessä sienten kanssa. Paista jauheliha ja mausta hyvin! Lisää sipulisieni seos jauhelihaan ja sekoita. Lisää paksu jogurtti ja aurajuusto, sekoita kevyesti. Leikka paprikoista ns. hatut pois ja koverra valkoinen osa sisältä pois. Tämän täytemäärän laitoin neljän keskikokoisen paprikan sisälle. Ripottele päälle reilusti juustoraastetta ja paista 200 asteessa noin puolisen tuntia. Anna tovi seistä ihan pieni tovi vuoassa ennen tarjoilua. Ja ei kun nauttimaan!
torstai 13. tammikuuta 2011
Karppaajan kesäkurpitsalihavuoka
Olen tässä kokeillut puolitoista viikkoa keventää ruokavaliota vähentämällä hiilihydraattien määrää, mutta en kuitenkaan ole millään tiukalla linjalla, eli hiilihydraatteja nautin yhä varmaan sen 100g päivässä hyvinkin, mutta sekin on jo iso muutos edeltävään aikaan. Innostuin kokeilemaan tehdä kesäkurpitsasta ja lihasta sekä sienistä laatikkoa, vähän niin kuin lasagnea, mutta ilman vehnää ja valkokastikkeita.
Kastike:
400g jauhelihaa
1-2 dl herkkusieniä viipaloituna
1 pkt pekonia
1 tlk tomaattimurskaa
1 dl ruokakermaa (käytin kevyttä)
Mausteita oman maun mukaan, itse käytin suolaa, valkopippua, mustapippuria ja grillausmaustetta
Väliin
n. 200g kesäkurpitsaa ohuehkoina pitkinä viipaleina
150-200g juustoraastetta
Ruskista jauheliha, lisää pilkottu pekoni ja sieniviipaleet, anna olla tovi pannulla ja lisää sitten tomaattimurska, kerma ja mausteet. Hauduttele noin 10 minuuttia.
Tämä kannattaa tehdä vähän pienempään ja korkeahkoon vuokaan, että saa laatikkoon mukavasti paksuutta. Laita pohjalle kastiketta, sitten kesäkurpitsaviipaleita ja juustoraastetta, ja taas kastiketta jne. Ripottele lopuksi päälle juustoraastetta, paista 200 asteessa noin 45 minuuttia.
Tuli kyllä mielettömän hyvää!!
tiistai 5. lokakuuta 2010
Jauhelihakukkakaaligratiini
1 iso pussi pakastekukkakaalia ( n.750g)
400 g jauhelihaa
1 tl suolaa
Kastike:
2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
Ripaus suolaa
Ripaus valkopippuria
2 dl juustoraastetta
5 dl maitoa
Pinnalle:
1 dl juustoraastetta
Keitä viitisen minuuttia kukkakaaleja, että sulavat/pehmenevät hieman. Ruskista jauheliha ja mausta suolalla. Sulata voi kattilassa ja kuumenna samalla maito. Lisää vehnäjauhot sulaan voihin ja sekoittele hyvin puuhaarukalla. Kaada kuumaa maitoa koko ajan hyvin sekoittaen. Lisää suola ja valkopippuri sekä sekoita hyvin juustoraaste joukkoon ja anna sen sulaa kastikkeeseen, jäähdytä tovi. Kaada kukkakaalit vuoan pohjalle, sitten jauheliha ja lopuksi kaada kastike tasaisesti päälle sekä ripottele juustoraastetta vielä pinnalle. Paista n. 200 asteessa n. 45 minuuttia tai kunnes kauniin ruskettunut pinnalta.
En ole ikinä tehnyt tätä, aikonut vain vuosia ja nyt päätin kokeilla vihdoin. Tulikin aika maukasta;)
Nopea tortillavuoka
3-4 pehmeää tortillalettua
400g jauhelihaa
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl taco- tai grillimaustetta
Suolaa jauhelihaan oman maun mukaan
2,5 dl ruokakermaa ( Esim Valion kolmenjuustonkerma tuo ihanasti makua, mutta ihan tavallinenkin riittää!)
150-200g juustoraastetta
Ruskista jauheliha ja mausta. Lisää tomaattimurska ja kerma, anna porista miedolla lämmöllä liedellä viitisen minuuttia. Kaada pyöreään vuokaan pohjalle 1/3 tai 1/4 kastikkeesta, riippuen ihan vuoan koosta ja lettujen määrästä. Kastikkeen päälle tortillalettu ja juustoraasteesta osa. Sitten taas kastiketta, tortillalettu ja juustoraastetta jne. Lopuksi päälimmäiseksi tulee tortillaletun päälle vielä vähän kastiketta ja juustoraastetta. Katso, että päälimmäinen lettu peittyy sen verran täytteillä, ettei se pala herkästi uunissa. Paista 200 asteessa noin 20- 25 minuuttia ja anna vetäytyä noin vartti uunista pois ottamisen jälkeen. Ihana, ja todella nopeatekoinen arki-ateria!
perjantai 24. syyskuuta 2010
Pippuriset herkkusienipyyt paprika-kermakastikkeessa
Tämän viikon "Hellapoliisi"-kirjan kokeilu oli pippuriset herkkusienipyyt paprika-kermakastikkeessa. Halusin kokeilla tehdä jauhelihasta jotain vähän parempaa ruokaa ja tämä oli kyllä juuri sellaista! Pieniä muutoksia tein, ja laitankin omat muutokset suluissa aina ohjeeseen.
Taikina:
4 vaaleaa leipää kuoret poistettuna, murustettuna
1 dl ruoka- tai kuohukermaa
400-500g jauhelihaa
1 dl persiljaa silppuna (laitoin persiljan sijaan punasipulia silputtuna)
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta ( käytin ihanaa savustettua paprikaa jauheena, saa mm. Punnitse ja säästä-liikkeistä pussitavarana)
Täyte:
5-6 tuoretta herkkusientä pienenä silppuna ( käytin pienen purkin tölkkiherkkusieniä)
100g pippurituorejuustoa
Kastike:
2-2,5 dl kuohu- tai ruokakermaa
Puolikas punainen paprika kuutioina
Margariinia tai öljyä paistamiseen
Murusta leivät kulhoon, lisää kerma ja anna turvota 5-10 minuuttia. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Jaa massa kymmeneen osaan ja taputa palat suorakaiteen muotoisiksi levyiksi. Levitä jokaiselle levylle teelusikallinen pippurituorejuustoa ja pinnalle sienisilppu. ( Kuullotin punasipulisilpun sienisilpun kera ensin pannulla) Kääri rullalle ja painele rullien päät umpeen, että täyte pysyy sisällä. Paista rullat kuumalla pannulla kauttaaltaan. Lisää joukkoon kerma ja paprikakuutiot., sekä mahdollisesti ylijäänyt sienisilppu. Hauduttele kannen alla 5-10 minuuttia. ( Laitoin pihvit kastikkeen kera vielä uunivuokaan lisukeperunoiden kera pellille kypsymään 200 asteeseen.
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Mustapekka-tomaattitäytteiset pihvit
K-supermarketin reseptilehtisessä oli maukkaan kuuloinen jauhelihapihviohje, joka lähti tänään testaukseen. Tässä ohje sellaisena kuin itse sen vähän muuntelin:
Taikina:
400g jauhelihaa
1 dl vettä
0,5 dl korppujauhoja
1 punasipuli
1 kananmuna
1 tl suolaa
0,5 tl aromisuolaa
Täyte:
1 pkt (100g) Mustapekkajuustoa
1-2 tomaattia
Sekoita vesi ja korppujauho kulhossa. Kuori ja hienonna sipuli. Lisää korppujauhojen joukkoon jauheliha, sipuli, muna ja mausteet, sekoita tasaiseksi. Jaa taikina kostutetun leikkuulaudan päällä 8 osaan ja taputtele kostutetuin käsin reiluiksi pihveiksi.
Leikkaa Mustapekkajuusto ja tomaatit 8 viipaleeksi. Nosta pihveille juusto-ja tomaattiviipale. Käännä jauhelihaseos tasaisesti päälle, muotoile pihveiksi ja ummista reunat hyvin.
Paista pihvit 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Tuli jälkikäteen mieleen, että aurinkokuivattutomaatti sopisi myös tähän hyvin!
Taikina:
400g jauhelihaa
1 dl vettä
0,5 dl korppujauhoja
1 punasipuli
1 kananmuna
1 tl suolaa
0,5 tl aromisuolaa
Täyte:
1 pkt (100g) Mustapekkajuustoa
1-2 tomaattia
Sekoita vesi ja korppujauho kulhossa. Kuori ja hienonna sipuli. Lisää korppujauhojen joukkoon jauheliha, sipuli, muna ja mausteet, sekoita tasaiseksi. Jaa taikina kostutetun leikkuulaudan päällä 8 osaan ja taputtele kostutetuin käsin reiluiksi pihveiksi.
Leikkaa Mustapekkajuusto ja tomaatit 8 viipaleeksi. Nosta pihveille juusto-ja tomaattiviipale. Käännä jauhelihaseos tasaisesti päälle, muotoile pihveiksi ja ummista reunat hyvin.
Paista pihvit 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Tuli jälkikäteen mieleen, että aurinkokuivattutomaatti sopisi myös tähän hyvin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






