Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makeiset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Kaupan herkkuja

Pakko laittaa tännekin kehumiset kuvassa näkyvästä herkusta. Huomasin vasta joulun jälkeen, mutta olivatkin sitten jo -50%. Kyseessä aivan ihana herkku, suklaata ja mantelia. "Almond Tree"-herkku sisältää siis kauniissa peltirasiassa paahdettuja manteleita kuorrutettuna jogurtilla ja belgialaisella suklaalla. Makuina kookos, tiramisu, nougat ja kaneli. Ihan harmittaa, ettei tullut ostettua muutamaa rasiaa jemmaan kahvipöytään vieraille, koska en tiedä, saako kyseistä herkkua muulloin kuin joulun aikaan. Toisaalta, tahtoo nuo vierasvaraksi hankitut spesiaalit herkut usein kadota jo ennen vieraita...;)

lauantai 28. marraskuuta 2009

Rocky Road


Tämä herkku on nimeltään Rocky Road. Yksinkertaisimmillaan sen voi tehdä vain suklaasta, vaahtokarkeista sekä pähkinöistä. Nigella Lawsonillakin näyttäisi olevan tästä herkusta kokeilemisen arvoinen resepti, johon tulisi mm siirappia. Tällä perusohjeella saa kuitenkin nopeasti kivoja herkkuja esim kahvipöytään, viemisiksi jne.

400g suklaata ( käytin aivan ihanaa Brunbergin tummaa suklaata)
n 2 dl pieniksi viipaloitua vaahtokarkkia
n 1.5 dl pähkinöitä ( käytin cashewpähkinöitä puolitettuina sekä hieman hasselpähkinärouhetta)

Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa. Viipaloi vaahtokarkit ohuiksi viipaleiksi. Vaahtokarkeista suosittelen, että käyttää sellaisia "samettisen" tuntuisia vaahtiksia, eikä niitä sellaisia sokeripintaisia isoja. Noiden perinteisempien maku on tähän jotenkin herkempi, ne isot sokeroidut vaahtikset maistuvat usein enemmän vain sille sokerille. Esim kaupassa on Haribon vaahtiksia tai Väiski Vemmelsäären vaahtikset jne. Laita paloitellut vaahtisviipaleet sekä pähkinät kulhoon ja kaada sulatettu suklaa päälle, sekoita. Vuoraa vuoka kelmulla ja levitä seos päälle ja laita kylmään jähmettymään. Kunhan on kovettunut, leikkaa annospaloiksi, säilytä viileässä tarjoiluun asti.