lauantai 28. marraskuuta 2009

Rocky Road


Tämä herkku on nimeltään Rocky Road. Yksinkertaisimmillaan sen voi tehdä vain suklaasta, vaahtokarkeista sekä pähkinöistä. Nigella Lawsonillakin näyttäisi olevan tästä herkusta kokeilemisen arvoinen resepti, johon tulisi mm siirappia. Tällä perusohjeella saa kuitenkin nopeasti kivoja herkkuja esim kahvipöytään, viemisiksi jne.

400g suklaata ( käytin aivan ihanaa Brunbergin tummaa suklaata)
n 2 dl pieniksi viipaloitua vaahtokarkkia
n 1.5 dl pähkinöitä ( käytin cashewpähkinöitä puolitettuina sekä hieman hasselpähkinärouhetta)

Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa. Viipaloi vaahtokarkit ohuiksi viipaleiksi. Vaahtokarkeista suosittelen, että käyttää sellaisia "samettisen" tuntuisia vaahtiksia, eikä niitä sellaisia sokeripintaisia isoja. Noiden perinteisempien maku on tähän jotenkin herkempi, ne isot sokeroidut vaahtikset maistuvat usein enemmän vain sille sokerille. Esim kaupassa on Haribon vaahtiksia tai Väiski Vemmelsäären vaahtikset jne. Laita paloitellut vaahtisviipaleet sekä pähkinät kulhoon ja kaada sulatettu suklaa päälle, sekoita. Vuoraa vuoka kelmulla ja levitä seos päälle ja laita kylmään jähmettymään. Kunhan on kovettunut, leikkaa annospaloiksi, säilytä viileässä tarjoiluun asti.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Glögimuffinssit


Näin joulun lähestyessä on mukava kokeilla jouluisia leivonnaisia. Silmiini osui Dagensmuffinssin sivuilta glögimuffinssit, joita tänä aamuna testasinkin. Ohjeessa olikin maininta, että kannattaa käyttää ns terästettyä glögiä, että tulee vahvempi maku, ja nyt laimennetulla "pahvitölkkiglögillä" tehneenä voin todeta, että todellakin kannattaa käyttää vahvempaa glögiä tai vaikka glögitiivistettä. Kaupastakinhan saa niitä noin 4%:sia glögejä, jos ei ihan sellaista viininvahvuista halua. Tosin uunissahan ne prosentit haihtuu, mutta maku säilyy. Ihan mukavan makuisia noista toki tuli näinkin, mutta itse jäin kaipaamaan vahvemmin sitä glögistä tulevaa makua ja ensin kerralla teenkin vahvemmalla glögillä.


2 munaa
2 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 dl sulatettua rasvaa
1-1 1/2 dl glögiä (tiivistettä tai prosentillista)
Rusinoita
( Lisäksi itse laitoin 1 tl vaniljasokeria sekä noin 5 tippaa rommiesanssia)
Mantelilastuja päälle

Vaahdota munat ja sokeri kunnon vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sokerirasvavaahtoon. Lisää sulatettu rasva glögin kera taikinaan. Vältä kauhean voimakasta sekoittamista. Vatkasin itse sekaisin sähkövatkaimen pienimmällä nopeudella. Lisää lopuksi rusinoita, varsinkin vaaleat/kultaiset rusinat käyvät näihin joululeivonnaisiin hyvin. Jaa n. 12 muffinssivuokaan, ripottele päälle mantelilastuja ( voisi olla reilummin mitä kuvassa olevien päällä näkyy!) Paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Punaviinisuklaakakku


Kotivinkin Jouluherkut lehdessä oli ohje punaviinisuklaakakusta. En ole mikään varsinainen punaviinin ystävä, mutta varsinkin näin joulun alla kiinnosti kovasti kokeilla sitä osana leivontaa. Jo pelkkä taikina maistui aika herkulliselta ja uunista pian tullut tuoksu oli kerrassaan huumaava! Ja maku on jo suorastaan taivaallista!!En ole tainnut ikinä tehdä näin hyvänmakuista kahvi/maustekakkua, melkein menee jopa tuon englantilaisen tiikerikakun ohi tämä:) Kakku on ehkä hieman työläämpi tehdä, mitä kahvikakut yleensä, koska tähän vatkataan valkuaisvaahto mukaan taikinaan.

200g voita
2,5 dl sokeria
4 kananmunaa
3,5dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 tl kaakaojauhoa
1 dl tummaa suklaata rouheena (Käytin Brunbergin tummaa suklaata)
2 dl punaviiniä ( Käytin JP Chenettiä)
( Sekä itse lisäsin 0,5 dl kultaisia eli vaaleita rusinoita)

Voitele n. 2 litran kakkuvuoka. Sekoita vehnäjauhojen sekaan leivinjauhe ja mausteet. Lisää rouhittu suklaa jauhoseokseen. Erottele valkuaiset keltuaisista ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri, lisää keltuaiset yksitellen joukkoon voimakkaasti samalla vatkaten. Lisää vuorotellen punaviiniä ja jauhoseosta voisokerivaahdon joukkoon. Lopuksi kääntele esim nuolijalla varovasti valkuaisvaahto mukaan. Paista 180 asteessa noin tunti, keskiritilällä. Ja ohjeen mukaan tämä kakku vain paranee ja maku voimistuu säilytettäessä. Yksinkertaisesta peruskahvikakun ulkonäöstä ei voi arvata, miten uskomaton makuelämys tämä kakku on!

torstai 19. marraskuuta 2009

Piparkakkujen tuoksua

Jostain syystä en ole koskaan ennen kokeillut tehdä itse piparkakkutaikinaa. Mistä lie tullut se mielikuva, että se olisi jotenkin työlästä? Tänä vuonna päätin kuitenkin korjata tämän erheen ja kyllä kannatti. Omatekoiset piparkakut ovat kyllä kerrassaan maukkaita. Taikinoihin löytyy monenlaista eri versiota, osaan tulee kermaa, osa on munattomia jne. Itse kokeilin nyt tänä vuonna tällaista taikinaa ja taitaapa päästä ensi vuonnakin meidän leivontapöydälle tämä taikina. Taikinasta tulee noin kolmisen peltiä pipareita, eli juuri sopivan kokoinen varsinkin " aloittelijalle" tai jos muuten ei halua tehdä ihan peltikaupalla.

125g voita
3/4 dl tummaa siirappia
1 dl sokeria
2 tl kanelia
2 tl pomeranssinkuorijauhetta
2 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1 muna
1 tl soodaa
5 dl vehnäjauhoja

Voi, siirappi, sokeri ja mausteet sekoitellaan kattilassa kiehuvaksi puuhaarukalla sekoitellen. Kattila nostetaan liedeltä ja sekoitellaan seos jäähtyneeksi. Jäähtyneeseen seokseen lisätäät muna sekä vehnäjauho-soodaseos. Taikina saa olla löysähköä kaappiin laitettaessa, mutta kuitenkin niin, että se ei kulhoa kallistaessa valu pois. Taikinan annetaan jähmettyä jääkaapissa ainakin yön yli. Paistetaan n. 190 asteessa n.6-8 minuuttia.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Luvassa marras-ja joulukuussa


Niin se vain on tuo vauva-arki touhukkaan esikoisen kera vienyt ajan niin hyvin, ettei kauheasti ole ehtinyt mitään erikoista tehdä, saatikka päivittää edes niitä vanhoja suosikkeja blogiin. Nyt sain vihdoin aikaiseksi julkaista yhden ihan mielettömän herkullisen tiikerikakun ohjeen sentään, kun sitä oli jo vähän kyseltykin toisaalla. Joulu sieltä kuitenkin pikkuhiljaa lähestyy ja vihdoin täälläkin keittiössä alkaa leivontapuuhat aktivoitua. Lisäksi tarkoituksena on tehdä myös muutamaa joululaatikkoa sekä muita joulun suolaisempia herkkuja. Ainakin näistä on tulossa tässä vähitellen kuvaa ja ohjetta:
- Porkkanalaatikko
- Punaviinisuklaakakku
- Jouluinen rommihedelmäkakku
- Helppo jouluinen piparimaustekakku
- Piparinmakuinen omenatuorejuustopiiras
- Kardemummapannacotta
....jne...jne....

Ihanaa joulun odotusta kaikille teille!

Englantilainen tiikerikakku

Tästä jo vuosia meidän yhdestä kahvipöydän suosikista ei löydy tähän hätään kuvaa, mutta taitaapa suurin osa tietääkin, minkä näköinen tiikerikakusta tulee:) Ohje on minun reseptikirjaani löytänyt tiensä Anna Bergebströmin Pienestä kakkukirjasta ( Karisto 2001) Tämä on siitä erikoinen kahvikakku, että todella usein sellaiset, jotka eivät yleensä pidä juuri mistään kahvikakuista, melkeinpä rakastuvat tähän. Se ns. salainen ainesosa on appelsiini.

Taikina:
200g huoneenlämpöistä voita (toki margariinikin käy)
3,5 dl sokeria
3 munaa
3 1/4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 rkl seulottua kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 ison appelsiinin raastettu kuori
2 rkl appelsiinihilloa/marmelaadia

Voi ja sokeri vaahdotetaan kuohkeaksi vaahdoksi, munat vatkataan joukkoon yksi kerrallaan. Vehnäjauhot sekoitetaan leivinjauheen kanssa ja yhdistettään munavaahtoon. Taikina jaetaan kahteen osaan. Toinen maustetaan kaakaojauheella ja vaniljasokerilla, toinen osa appelsiinin kuorella sekä appelsiinimarmelaadilla. Taikinoita laitetaan vuorotellen voideltuun & leivitettyyn vuokaan, paistetaan uunin keskiosassa 180 asteessa noin 35-40 minuuttia, Kypsyys kannattaa kokeilla tikulla paiston loppupuolella.