sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Piparkakkutalo 2010


Olin suunnitellut tekeväni tänä vuonna jonkun piparkakkutalon upeasta Atenan Piparkakkutalot -kirjasta. Esikoinen kuitenkin toivoi ja toivoi Muumitaloa, ja koska meillä toissa vuodelta on talomuotit tallella, ryhdyttiin Muumitalon tekoon. Toissa päivänä paistettiin osat, eilen koristeltiin pikeerillä ja tänään oli harjakaiset. Neljän palovamman jälkeen täytyy olla tyytyväinen lopputulokseen, vaikka eihän se nyt niin siisti ole kuin toivoin. Se on vain tuo pikeerikuorruttaminen sekä sulalla sokerilla yhteen liimaaminen lapsiperheessä sellaista touhua, että jäljestä on joskus tingittävä ;)

Tässä jaan teille yhden ihan kultaakin kalliimman vinkin piparkakkutalon kokoamiseen liittyen. Siitä kiitos kuuluu ystävälleni, joka kertoi vinkin minulle viime vuonna ja tänä vuonna vielä muistuttikin! Nimittäin hedelmäsokeri käy ihan yhtä hyvin kuin tavallinen sokeri sulatettavaksi! Itseä aina aikaisemmin vähän häiritsi se tumman ruskea sula sokeri talossa, mutta hedelmäsokeri jää kirkkaaksi eikä siten niin näkyväksi. Ja se sulaa miedommalla lämmöllä mitä tavallinen, joten mahdolliset palovammat lienee vähäisemmät ;)

Ei kommentteja: