perjantai 27. marraskuuta 2009

Glögimuffinssit


Näin joulun lähestyessä on mukava kokeilla jouluisia leivonnaisia. Silmiini osui Dagensmuffinssin sivuilta glögimuffinssit, joita tänä aamuna testasinkin. Ohjeessa olikin maininta, että kannattaa käyttää ns terästettyä glögiä, että tulee vahvempi maku, ja nyt laimennetulla "pahvitölkkiglögillä" tehneenä voin todeta, että todellakin kannattaa käyttää vahvempaa glögiä tai vaikka glögitiivistettä. Kaupastakinhan saa niitä noin 4%:sia glögejä, jos ei ihan sellaista viininvahvuista halua. Tosin uunissahan ne prosentit haihtuu, mutta maku säilyy. Ihan mukavan makuisia noista toki tuli näinkin, mutta itse jäin kaipaamaan vahvemmin sitä glögistä tulevaa makua ja ensin kerralla teenkin vahvemmalla glögillä.


2 munaa
2 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 dl sulatettua rasvaa
1-1 1/2 dl glögiä (tiivistettä tai prosentillista)
Rusinoita
( Lisäksi itse laitoin 1 tl vaniljasokeria sekä noin 5 tippaa rommiesanssia)
Mantelilastuja päälle

Vaahdota munat ja sokeri kunnon vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sokerirasvavaahtoon. Lisää sulatettu rasva glögin kera taikinaan. Vältä kauhean voimakasta sekoittamista. Vatkasin itse sekaisin sähkövatkaimen pienimmällä nopeudella. Lisää lopuksi rusinoita, varsinkin vaaleat/kultaiset rusinat käyvät näihin joululeivonnaisiin hyvin. Jaa n. 12 muffinssivuokaan, ripottele päälle mantelilastuja ( voisi olla reilummin mitä kuvassa olevien päällä näkyy!) Paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Ei kommentteja: