sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Täydellisen kampanisun metsästys


Olen törmännyt muutamassa blogissa kampanisuohjeisiin ja sitä myöten matkannut muistoissani lapsuuden ruokamuistoihin. Tunnen melkein elävästi kielen päällä sen ihanan, täydellisen kampanisun maun, vaikken ole yli kymmeneen vuoteen niitä maistanut missään. En muista, missä niitä olen lapsena syönyt, mutta muistan, että useamman kerran olen niillä herkutellut. Kampanisujen tekijöissä tuntuu olevan muutamaa "koulukuntaa", toiset laittavat sokeria taikinaan kun taas toiset suorastaan kauhistuvat moisesta. Päätin aloittaa tuon täydellisen kampanisun metsästyksen eräästä ihanasta elokuvablogista löytämäni ohjeen testauksella. Ohje löytyy täältä, kiitos Sooloilija!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan taikina koostuu:
250 g margariinia
8 dl vehnäjauhoja
1tl soodaa

0,5 tl suolaa
1 dl sokeria
0,5 purkkia maitorahkaa
1/4 dl vettä

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne hyvin sekoittaen rasvavaahtoon. Lopuksi lisää maitorahka sekä vesi, vaivaa taikina tasaiseksi. Laita toviksi kylmään "tekeytymään". Kaulitse taikina levyksi ja ota taikinapyörällä kolmi-tai nelisakaraisia kampoja. Paista 250 asteessa noin 3-4 minuuttia, kunnes kammat saavat hieman väriä pintaan.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Minä voisin antaa sinulle anopin kampanisu-ohjeen. Sillä samaisella ohjeella on miehen suvussa tehty nisut jo useamman sukupolven ajan. =D

marsipaanitar kirjoitti...

Pioni: Oi, erittäin mielelläni kokeilisin tuollaista ohjetta!!

Jenni kirjoitti...

Miltä nämä sinusta maistuivat, oliko lähelläkään "sitä oikeaa"?

marsipaanitar kirjoitti...

Jenni, nämä olivat tosi hyviä, mutta jäin miettimään, että onkohan niissä lapsuuteni kampanisuissa ollut sokeria vai ei? Sain Pionilta ohjeen, jota aion myös pian testata ja jaan sen sitten täällä. Siihenkin taisi tulla sokeria, joten pitää sitten vielä löytää sellainen ohje, mihin ei tulisi sitä sokeria.