sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Punajuurivuoka


Kokeilin kokkailla taas jotain VHH-ystävällistä ruokaa ja päädyin testaamaan punajuurivuokaa, ohje omasta päästä, mutta lienee monista resepteistä tutut raaka-aineet yhdistettynä. Punajuuret ovat Lidlin lasipurkista pieniä pyöreitä kypsiä, jotka huuhdoin ja viipaloin. Eivät maistu vahvasti etikkaiselta, kuten monesti varsinkin ne valmiit suikaleet lasipurkissa maistuvat. Tarkkaa määrää en katsonut kun viipaloin, joten tarkan määrän joutuu itse katsomaan oman maun mukaan.

Kypsiä punajuuria ohuehkoina viipaleita
400g jauhelihaa (johon suolaa, mustapippuria jne)
1 punasipuli
1 prk kolmen juuston kermaa
1/3 osa pkt:a Aurajuustoa

Huuhtele ja siivuta kypsät punajuuret, paista jauheliha ja mausta se reilusti oman maun mukaan. Sekoita punajuuriviipaleet jauhelihan kanssa ja kaada kerros vuoan pohjalle, murenna Aurajuustoa päälle ja taas uusi kerros ja Aurajuustoa jne. Lopuksi kaada kolmen juuston kerma päälle, uuniin 200 asteeseen noin tunti. Loppuvaiheessa sekoittele ja tarvittaessa laita esimerkiksi leivinpaperi päälle, ettei vuoan pinta tummu liikaa.

2 kommenttia:

Pistaasia kirjoitti...

Ääh, täällä tulee nälkä :) Mites onnistui ohjeellasi? Mie tein kesällä myös punajuurivuokaa, johon laitoin tuota kolmen juuston kermaa. Vaikka rakastankin juustoja ja periaatteessa tykkään kaikista niistä juustoista, joiden aromia tuossa kermassa on, en kuitenkaan ihastunut kovin oman ruokani lopputulokseen. Jotenkin se maistui liikaa sellaiselta..."juustonaksumaiselta", oisko se se cheddard tms joka tökki. Vannon siis edelleen punajuuri-valkosipuli creme bonjour-aurajuustolaatikon nimeen! ;o)

marsipaanitar kirjoitti...

Ruoka onnistui hyvin ja oli maukasta, vierailulla ollut ystäväkin tykkäsi ja aikoi tehdä pian itsekin tätä! Minä tykkäsin tässä juuri tuosta kermasta, mutta sen voi korvata toki muullakin kermalla ja laittaa vaan mausteita tosiaan hyvin!

Se valkosipuli creme bonjour on ihanaa ja käytän sitä kyllä usein ruoissa, joten pitää joskus testata tässäkin ;)